LomaSuomessa.fi kokoaa kotimaanmatkailun vinkit ja voimat

6.11.2014
Mediapaulit

LomaSuomessa.fi on uusi uutis- ja ajankohtaissivusto kotimaanmatkailun ystäville sekä alan yrityksille.

Sivusto nostaa esiin mielenkiintoisia lomakohteita, aktiviteetteja, nähtävyyksiä, tapahtumia ja reittiehdotuksia. Tarkoituksena on tarjota vinkkejä onnistuneeseen lomaan majoitusmuotoon, kulkuvälineeseen, matkan kestoon tai sen tarkoitukseen katsomatta.

Päätoimittaja Pauli Salokankaan mukaan yksinomaan kotimaanmatkailuun keskittyvälle sivustolle oli olemassa tilaus. Salokangas haluaa koota yhteen kuluttajien lisäksi alan toimijat eri puolilta maata.

– Alan yritykset ansaitsevat päästä paremmin esiin kuin tähän asti. Toisaalta myös reissua harkitsevan pohdintoja ajatellen on kätevää, kun kaikki tarpeellinen tieto on koottu yhteen paikkaan, Salokangas sanoo.

– Ajatuksena on tarjota jokaiselle jotakin, ovatpa kyseessä hemmottelua kaipaavat pariskunnat, aktiivilomaa pohtivat perheet tai toimivaa konferenssitilaa etsivät kokousmatkustajat.

Salokankaan mukaan LomaSuomessa.fi haluaa tehdä selvän pesäeron erilaisiin hakemistoihin, joita on netissä pilvin pimein. Aiheisiin pureudutaan journalistisin keinoin, tekstin ja videon avulla.

– Pelkät listaukset jättävät kylmäksi, eivätkä aktivoi ihmisiä lähtemään liikkeelle. Toisaalta matkailijakin saa reissustaan irti enemmän, kun tarjoamme kohteista tarkempaa tietoa.

Sivustoa julkaisee hämeenlinnalainen Mediapaulit Oy kolmen toimittajan ja avustajien voimin.

Aihesanat: lomasuomessa, mediapaulit,